# Yksi asia. Monta kulmaa. Sama totuus.

> Eri tahot kysyvät samasta muutoksesta eri kysymyksiä. Vaikuttamisstrategiasarjan toinen osa: näkökulma saa vaihtua, tosiasiat eivät — ja ajattelun polku on tehtävä näkyväksi.

- URL: https://lobster.ist/fi/blog/one-issue-many-angles-same-truth/
- Language: Finnish
- Also in English: https://lobster.ist/blog/one-issue-many-angles-same-truth/
- Published: 2026-11-16
- Category: Vaikuttamisstrategia

*Tämä on toinen kirjoitus yhteiskunnallisen vaikuttamisen strategiaa käsittelevässä sarjassa. Kirjoitukset perustuvat valmisteilla olevaan kirjaan, joka käsittelee strategisen johtamisen ja vaikuttamisen kohtaamista. [Edellinen kirjoitus](https://lobster.ist/fi/blog/why-should-anyone-else-care-about-your-issue/) kysyi, miksi sinun asiasi pitäisi kiinnostaa ketään muuta — ja jätti auki kysymyksen, johon tämä kirjoitus vastaa: miten sama muutostarve tehdään merkitykselliseksi hyvin erilaisissa maailmoissa vääristämättä totuutta?*

## Sama muutos, viisi kysymystä

Aloitetaan ajattelemalla uutta, hyvinvointialueilla käyttöön otettavaksi esitettyä hoitomallia. Eri tahoilla herää esityksestä erilaisia kysymyksiä.

Potilas miettii, parantaako muutos hänen hoitoaan. Lääkäri pohtii mallin toimivuutta käytännössä. Hyvinvointialueen johto kysyy: pystymmekö toteuttamaan tämän? Valtiovarainministeriössä taasen pohditaan, että kuka kuittaa viulut. Monen muun asian ohella kansanedustaja miettii, että millä tavoin muutoksen voi perustella äänestäjille.

Jokainen näistä viidestä tarkastelee samaa muutosta, mutta kukaan heistä ei katso sitä samasta suunnasta. Tästä tarkastelukulmien poikkeavuudesta seuraa vaikuttamisen kannalta kaksi huomiota, joista toinen on ilmeinen ja toinen ei välttämättä ole.

Ensimmäinen ja samalla ilmeinen huomio on se, että samaa muutosta ei voi ymmärtää vain yhdestä näkökulmasta. Potilaan kysymykseen vastaaminen ei ole samalla vastaus valtiovarainministeriön huolenaiheisiin. Se vastaus, joka on vakuuttanut lääkärin, ei ole automaattisesti antanut kansanedustajalle perustelua, jonka tämä voi ottaa uskottavasti omakseen.

Toinen, ei niin ilmeinen huomio on sellainen, jonka kohdalla olen huomannut monen tekevän virheen.

## Eri kulmat eivät tarkoita eri totuuksia

Vaikuttaja havahtuu siihen, että eri ihmiset ja tahot kysyvät eri kysymyksiä. Hyvin usein tämän havahtumisen seurauksena todetaan:

*Kerrotaan jokaiselle sitä, mitä hän haluaa kuulla.*

Käytännössä tämä johtaa siihen, että ministeriölle puhutaan kustannuksista, potilasjärjestölle hoidon laadusta ja medialle epäkohdista. Huomiossa itsessään tai sitä seuraavissa toimenpiteissä ei ole mitään väärää. Ongelmaksi asia kuitenkin muodostuu, kun näkökulmia aletaan tarkastella irrallaan toisistaan: silloin viestitkin pirstaloituvat irrallisiksi, ehkä jopa opportunistisiksi. Varsinaiset ongelmat alkavat, jos samalla vaihtuvat tosiasiat, lupaukset tai se, mitä olennaisista seurauksista jää kertomatta.

Aiemmalla esimerkillä hoitomallista voi konkretisoida ongelmaa. Mikäli hoitomallin käyttöönotto lisää henkilöstön tarvetta, ei tarve keskustelulle kustannuksista häviä minnekään. Taasen mikäli säästöistä ei ole riittävää näyttöä, niitä ei voi luvata yhdelle varmoina ja kuvata toiselle mahdollisuutena.

Tosiasioiden hämärtäminen voi toimia hetken, mutta vaikuttamisessa on yksi erityispiirre, joka johtaa lopulta ongelmiin: ihmiset puhuvat keskenään. Erityisesti tämä korostuu Suomen kokoisessa maassa, jossa on pienet piirit.

Käytännössä tarkoitan esimerkiksi sitä, että virkamies lukee saman lausunnon, jonka myös potilasjärjestö sai nähtäväkseen. Toimittaja soittaa ministeriöön virkamiehelle, jolle lausunto on tuttu. Kansanedustaja taasen kysyy valiokuntakäsittelyn yhteydessä asiantuntijalta, miten asian laita on. On lähes väistämätöntä, että ennemmin tai myöhemmin versiot kohtaavat. Tällöin palaa loppuun se pääoma, jota vaikuttamisessa on kaikkein vaikeinta saada ja jota on kaikkein vaikeinta rakentaa uudelleen.

Luottamus.

Keskeisintä on, että toisen osapuolen on voitava arvioida ehdotusta rehellisin perustein – vertasi hän puheitamme muiden kuulemaan tai ei. Päivät tulevat peräkkäin myös vaikuttamisessa.

Hyvä vaikuttaminen ei rakenna eri totuuksia eri yleisöille. Se auttaa rakentamaan yhteistä ymmärrystä samasta todellisuudesta. Uusi tieto voi muuttaa käsitystämme — mutta kuulijan vaihtuminen ei oikeuta vaihtamaan tosiasioita tai antamaan ristiriitaisia lupauksia. Näkökulma vaihtuu. Totuus ei.

Siksi periaate, jonka ympärille tämä kirjoitus rakentuu, on yksinkertainen:

Yksi asia. Monta kulmaa. Sama totuus.

Ero kuulostaa pieneltä. Käytännössä se erottaa strategisen vaikuttamisen viestinnällisestä opportunismista.

## Miksi näkökulmat eroavat?

Miksi yksinkertaistetun hoitomalliesimerkin viisi ihmistä näkee asian niin eri tavalla?

Kysymys ei ole siitä, että joku heistä olisi esimerkiksi huonosti valmistautunut. Kyse on siitä, että heistä jokainen tarkastelee ilmiötä siitä näkökulmasta, josta hän on vastuussa tai joka vaikuttaa hänen elämäänsä merkittävimmin.

Yrityksessä tarkastellaan mallia investointien näkökulmasta. Viranomainen keskittyy lainmukaisuuteen. Poliitikko arvioi, kaiken muun ohella, poliittista hyväksyttävyyttä. Ja potilas pohtii, miten malli vaikuttaa hänen arkeensa.

Kaikki voivat olla yhtä aikaa vilpittömiä. Ja jokainen voi samaan aikaan nähdä jotakin, mitä toinen ei omasta positiostaan näe.

Historioitsija E.H. Carr esitti aikanaan saman asian vuorivertauksena: vuori näyttää eri kulmista katsottuna erimuotoiselta, mutta siitä ei seuraa, että vuorella ei olisi muotoa lainkaan — tai että sillä olisi loputtomasti muotoja. Richard Evans nojasi myöhemmin samaan kuvaan puolustaessaan tutkimuksen objektiivisuutta jyrkkää relativismia vastaan.[1] Vaikuttamisessa pätee sama: kulmat tuottavat erilaisia kuvia, mutta vuori on yksi.

Joku voi silti olla myös väärässä: faktaväitteet voivat olla ristiriidassa, ja tällöin niiden paikkansapitävyyden selvittämiseen on käytettävä aikaa.

Vastakkainen näkemys ei kuitenkaan automaattisesti ole virhe, joka pitäisi korjata. Se on toinen näkökulma samaan todellisuuteen: eri seurausten painottamista, eri vastuun kantamista, eri riskien arvioimista. Ja se on tärkeä tunnistaa ja ymmärtää.

Vaikuttajan tehtävä ei siis ole selittää muiden näkökulmia pois. Ennemminkin on kyettävä perustelemaan, minkä takia ehdotettua muutosta kannattaa tavoitella myös vaihtoehdot ja haitat huomioiden. Mikäli ehdotuksesta löydetään todellisia puutteita, ne pitää korjata.

Kuulostaa yksinkertaiselta, mutta kaksi harhaa saa organisaatiot kompuroimaan toistuvasti.

## Asiantuntijaharha: puhumme kuin toinen olisi jo perillä

Harhoista ensimmäistä kutsun asiantuntijaharhaksi: oletamme toisen tietävän ja ymmärtävän jo sen, minkä itse tiedämme ja ymmärrämme.

Kuvitellaan asiantuntijaa, joka on käyttänyt viimeiset kolme vuotta uuden sääntelyn vaikutusten selvittämiseen ja arviointiin. Hän tuntee lainsäädännön, oikeuskäytännön, taloudelliset vaikutukset ja kansainväliset vertailut kuin omat taskunsa. Hänelle ovat tuttuja myös kaikki ne syyt, joiden vuoksi nykyinen järjestelmä ei enää vastaa tätä päivää.

Päättäjän tavatessaan asiantuntija aloittaa kuitenkin siitä kohdasta, jossa hänen oma ajattelunsa on kolmen vuoden pohdinnan tuloksena.

Päättäjä ei kuitenkaan ole taittanut samaa matkaa. Voi jopa olla, että hän kohtaa asian ensimmäistä kertaa.

Vaikuttajan roolissa oleva asiantuntija puhuu kuin kuulija olisi samassa kohdassa ajattelun polkua, johon hän on itse päässyt kuukausien tai jopa vuosien aikana. Todellisuudessa kuulija on tämän esimerkin tapauksessa vasta polun alussa.

## Organisaatioharha: oletamme muiden katsovan samasta paikasta

Toinen harhoista nousi esiin jo edellisessä kirjoituksessa. Kutsun sitä organisaatioharhaksi: oletamme oman organisaatiomme näkökulman olevan myös muiden luonnollinen tapa tulkita maailmaa ja sen ilmiöitä.

Asiantuntijaharha koskee kuljettua matkaa: oletamme toisen olevan jo siellä, missä itse olemme. Organisaatioharha koskee katsomispaikkaa: toinen osapuoli ei tarkastele asioita samasta paikasta, josta itse katsomme. Oletamme ongelman olevan kaikille samat faktat saaneille yhtä ilmeinen kuin se on meille. Näin käy harvoin: sama fakta tarkoittaa hyvinvointialueen johtajalle eri asiaa kuin potilaalle — toinen vastaa palvelujärjestelmästä, toinen kohtaa muutoksen omassa arjessaan.

## Ajattelun polku on tehtävä näkyväksi

Johtopäätöksen voi aina kertoa toiselle, mutta se ei vielä avaa sen perusteita. Siksi myös siihen johtanut päättely pitää tehdä toisten arvioitavaksi ja tarvittaessa haastettavaksi. Tämä on havainto, joka muutti omaa ajatteluani vaikuttamisesta.

Aiemmin lähdin liikkeelle siitä, että vaikuttajan tärkein tehtävä on löytää mahdollisimman vakuuttavat ja vaikuttavat argumentit.

Ajattelen nykyisin toisin.

Vaikuttajan tärkein tehtävä on tehdä näkyväksi, **miten hän on päätynyt johtopäätökseensä**. Ja tämä on tehtävä siten, että muutkin voivat ymmärtää, arvioida ja haastaa ajattelun polkua sekä johtopäätöstä omista lähtökohdistaan.

Olen jäsentänyt lobattavaksi valikoituneen asian päättelypolun seuraavasti:

![Havainto → Fakta → Tulkinta → Johtopäätös → Muutostarve](https://lobster.ist/images/blog/reasoning-path-flow-fi.webp)

**Havainto.** Jokin näyttää olevan pielessä.

**Fakta.** Onko havainto totta myös laajemmin? Mitä tiedämme, mitä emme?

**Tulkinta.** Mistä havainto johtuu? Mitä tämä kertoo järjestelmästä?

**Johtopäätös.** Jos tulkinta pitää paikkansa, mitä tästä seuraa?

**Muutostarve.** Mitä pitäisi muuttua?

Polku ei ole yksisuuntainen, koska uusi tieto tai perusteltu vastaväite voi vaatia palaamaan aiempaan vaiheeseen. Joissain tilanteissa päädytään tarkentamaan itse ehdotusta. On hyvä ottaa huomioon, että kritiikki ei siis ole vain ja ainoastaan huono asia. Eri näkökulmasta asiaa tarkastelevat voivat nähdä päättelyssä jotakin, mitä itseltä on jäänyt huomaamatta. Perustelujen täydentäminen voi itsessään vahvistaa luottamusta eri sidosryhmien välillä.

Moni organisaatio hyppää suoraan havainnosta muutosehdotukseen. Tällöin päättäjältä tai muulta kuulijalta jää kuulematta ja hahmottamatta koko se polku, jonka vaikuttaja on kulkenut ehkä kuukausien tai jopa vuosien aikana. Väliin syntyy kuilu, jota pelkkä johtopäätöksen toistaminen ei ylitä. Päättäjä voi täydentää puuttuvat kohdat omasta kokemusmaailmastaan käsin — ja päätyä siksi aivan toiseen johtopäätökseen.

On tärkeä painottaa, että päättelyketjun avaaminen ei ole manipulointia. Päinvastoin. Se on **ajattelun tekemistä näkyväksi.**

Hyvä vaikuttaja ei pyydä vain hyväksymään omaa johtopäätöstään. Hän auttaa ymmärtämään, miksi juuri tämä johtopäätös näyttää perustellulta. Parhaassa tapauksessa perustelut on mietitty päättäjän lähtökohdista käsin. En tarkoita tällä sanojen laittamista päättäjän suuhun, vaan hänen lähtökohtiensa ja ajatustensa tunnistamista.

Pelkällä johtopäätöksellä ratsastaessamme pyydämme ihmisiä uskomaan meitä. Ajatuksenjuoksumme avaamalla autamme heitä muodostamaan oman perustellun käsityksensä.

Jälkimmäisestä voi syntyä jotakin, mikä kestää silloinkin, kun emme itse ole huoneessa.

## Mistä keskustelu kannattaa aloittaa

Tästä seuraa käytännön sääntö, jota voi olla yllättävän vaikea noudattaa.

Moni vaikuttamishanke alkaa vahvasta mielipiteestä: tätä lakia pitäisi muuttaa, nykyinen sääntely estää innovaatioita, tämä ratkaisu olisi yhteiskunnalle parempi.

Nämä kannat voivat olla perusteltuja, mutta valmis kanta ei vielä kerro, mihin havaintoihin ja oletuksiin se perustuu. Ilman niitä keskustelu jää helposti valmiiden näkemysten puolustamiseksi.

Siksi en aloittaisi vain kysymällä:

Mitä mieltä olemme tästä?

Kysyisin ensin:

Mitä täällä oikeastaan tapahtuu?

## Sama totuus, eri lähtökohdat

Jälkimmäinen kysymyksistä ei jätä keskustelua siihen, kuka kannattaa ja kuka vastustaa. Se kutsuu tutkimaan yhdessä, mitä tiedämme, miten sitä tulkitsemme ja mitä siitä seuraa. Alun hoitomalliesimerkkiin palataksemme: yhteinen tarkastelu voi auttaa löytämään johtopäätöksen, jonka lääkäri, hyvinvointialue ja valtiovarainministeriö voivat kukin perustella omista lähtökohdistaan.

Tällä kaikella ei tarkoiteta tai oleteta sinisilmäisesti, että kaikki päätyisivät samaan mielipiteeseen. Parhaimmillaan eri osapuolet tunnistavat saman muutostarpeen omista lähtökohdistaan. Aina näin ei käy: toinen voi ymmärtää ehdotuksen hyvin ja silti punnita kustannukset tai asioiden järjestyksen toisin. Silloinkin yhteinen ymmärrys tekee näkyväksi, mistä erimielisyys todella syntyy — ja sen, onko yhteiselle ratkaisulle edellytyksiä.

Yksi asia. Monta kulmaa. Sama totuus.

***

_Yhteinen ymmärrys on välttämätön, mutta se ei vielä riitä. Päättäjä voi ymmärtää muutoksen tarpeellisuuden, pitää ehdotusta hyvänä — ja silti jättää sen ottamatta omakseen. Sarjan seuraava kirjoitus kysyy, miksi._

### Lähde

[1] E. H. Carr: *What Is History?* (1961), luku 1, ”The Historian and His Facts”. Carrin vuorivertauksen käytöstä Richard J. Evansilla ks. David Stack: ”Objectivity and the Historian: Beyond the Fried Egg Test”, *Critical Quarterly* (2025). [https://doi.org/10.1111/criq.12824](https://doi.org/10.1111/criq.12824)
