TODOt eli tehtävälistat on tarkoitettu helpottamaan niin projektien kuin käyttäjien oman työn suunnittelua. Jokainen TODO liittyy johonkin projektiin ja auttaa näin jäsentämään kunkin projektin etenemistä.
TODOn voi luoda missä tahansa Lobsterissa klikkaamalla oikean yläreunan pyöreää + -nappia ja valitsemalla Lisää uusi TODO. Vaihtoehtoisesti TODOn voi luoda projektin TODO-tabissa klikkaamalla + Uusi TODO -nappia.
Kummassakin tapauksessa seuraavassa vaiheessa avautuu TODOn muokkausikkuna, jolla luodaan uusi TODO tai muokataan jo olemassa olevaa tehtävää.
Perustiedot
TODOlle määritellään nimi, joka on pakollinen tieto. Jokainen TODO kuuluu johonkin projektiin, joten projektin valitseminen on myös pakollinen tieto. Haluttu projekti valitaan alasvetovalikosta. Mikäli uuden tehtävän lisääminen on aloitettu projektin perusnäkymästä osaa Lobster valita automaattisesti oikean projektin.
Perustiedoissa on valittavana myös aloitus- ja päättymispäivät. Päivämäärät ovat kuitenkin valinnaisia. TODO, jonka aloituspäivä on tulevaisuudessa piilotetaan projektinäkymässä. Vastaavasti, jos TODO on edelleen tekemättä päättymispäivänä korostetaan se projektinäkymässä.
Vastuulliset
TODOlle on hyvä määritellä vastuullinen tai vastuulliset henkilöt. Useamman käyttäjän vastuuttaminen on tyypillisesti esimerkiksi muistion tai lausunnon valmisteluun liittyvän materiaalin kokoaminen. Myös vaikuttajatapaamisen järjestäminen voi olla tyypillinen tilanne.
Vastuullisten Dashboard muokkaantuu heille vastuutetuilla TODO-tehtävillä.
Kuvaus
TODOn kuvaukseen lisätään perustiedot tehtävästä siinä määrin kuin se on tarpeen. Kenttä on vapaa tekstikenttä, joten erilaisten muotoilujen tekeminen on mahdollista.
Vaikuttajat
Vaikuttajien poiminta TODO-tehtävään helpottaa esimerkiksi vaikuttajatapaamisen tai -tilaisuuden järjestämistä. Hakua voi kohdistaa hakusanoilla ja tageilla.
TODOn voi muuttaa toimenpiteeksi missä vaiheessa tahansa. Tyypillisesti muuttaminen tehdään esimerkiksi, kun vaikuttajatapaaminen on vahvistettu. Muuttaminen tapahtuu TODOn sivulla painamalla MUUNNA TOIMENPITEEKSI -nappia.
Vaikuttajia voi etsiä esimerkiksi nimen, tittelin tai organisaation perusteella. Lisäksi vaikuttajia voi hakea tageilla; Lobsterin Master datassa on esimerkiksi erityisavustaja-tagi. Tuo tagi on jokaisen ministerin erityisavustajan kohdalla.
Haluttujen tietojen täyttämisen jälkeen TODO tallennetaan painamalla sivun oikeassa alareunassa olevaa Tallenna-nappia. Vaihtoehtoisesti TODOn luomisen tai muokkaamisen voi peruuttaa klikkaamalla oikeassa alareunassa olevaa Peru-nappia.