Vaikuttamisen onnistumisen todennäköisyyttä nostaa, jos projektit suunnitellaan etukäteen ja niiden etenemistä seurataan. Usein projektit eivät etene alkuperäisen suunnitelman mukaan.
Vaikuttamisessa avautuu usein mahdollisuuksia edistää asioita, jotka eivät ole alunperin olleet tietyn tapaamisen asialistalla. Toisaalta jotkin tapaamiset ovat luonteeltaan sellaisia, että niissä käsitellään useampia eri teemoja.
Suunnitelmia ja aikatauluja onkin voitava muokata. Lisäksi tapaamisen liittäminen ensisijaisen projektin lisäksi yhteen tai useampaan toiseen projektiin helpottaa työtä.
Siksi Lobsterissa onkin kaksi uutta toiminnallisuutta:
TODOsta toimenpide nappia painamalla
Jatkossa Lobsterissa on helppo muuttaa suunnitelmia toimenpiteiksi, koska tästä päivästä eteenpäin TODO muuttuu toimenpiteeksi nappia painamalla. Useimmiten ominaisuutta käytetään, kun TODOksi on merkitty tapaamisen järjestäminen yhden tai useamman vaikuttajan kanssa.
MUUNNA TOIMENPITEEKSI -nappi merkitsee TODOn tehdyksi ja kopioi sen keskeiset tiedot, esimerkiksi vaikuttajat, uuteen toimenpiteeseen. Käyttäjän tehtäväksi jää tarkentaa toimenpiteen yksityiskohdat kuten lisätä tapaamisen agenda, lisätä tarvittavat liitteet ja toimenpiteen tapaamisen ajankohta.
Alla on kuvakaappaus luodun toimenpiteen muokkaussivun ylä- ja alaosista. Lobsterin luoman uuden toimenpiteen muokkaussivu vastaa puhtaalta pöydältä luodun toimenpiteen muokkausta. Erona on, että TODOsta luodun toimenpiteen Nimi, projekti, aloituspäivä, päättymispäivä ja vastuulliset ovat valmiiksi täytetyt.
Käyttäjän tehtäväksi muokata esitäytettyjä kenttiä tarpeelliseksi katsomaansa muotoon. Samalla käyttäjä voi täyttää, kuten edellä on todettu toimenpiteen kuvaukseen esimerkiksi tapaamisen agendan sekä lisätä mahdolliset liitteet.
Toimenpide osaksi useampaa projektia
Toimenpiteen voi liittää pääasiallisen projektiin sekä yhteen tai useampaan toissijaiseen projektiin.
Tämä käyttäjien toivoma ominaisuus on tarpeen tyypillisimmillään, kun ministeritapaamisen yhteydessä. Arvokas aika ministerin kanssa käytetään täysimittaisesti hyödyksi ja tapaamisessa käsitellään useampaan teemaan liittyviä asioita.
Toinen tyypillinen tilanne on tapaaminen, jonka aikana keskusteluun nousee ennalta arvaamatta uusi aihe. Aiheen liittyessä johonkin toiseen vaikuttamisen projektiin voi Lobsterissa vaikuttajatapaamisen lisätä helposti osaksi toista projektia.
Toissijaisen projektin lisääminen tapahtuu toimenpiteen muokkaussivulla. Muokkaukseen pääsee jokaisen toimenpiteen sivulta painamalla MUOKKAA-nappia.
MUOKKAUS-napin painamisen jälkeen avautuu sivu, jolla toimenpidettä voi muokata. Kuvan ja perustietojen jälkeen on uusi kohta: Toissijaiset projektit.
Toissijaiset projektit kohtaan voi lisätä yhden tai useamman projektin, joiden yhteydessä toimenpide näytetään pääasiallisen projektin lisäksi.