Toimenpide ja sen lisääminen

Toimenpiteet tulevat Lobsterin käyttäjille tutuiksi. Toimenpiteet ja TODO-listat ovat projektien perusta. Toimenpiteillä on aina vastuuhenkilö ja ne ovat vaikuttajatapaamisia, tapahtumia, kampanjoita ja muita projektiin liittyviä tapaamisia.

Toimenpiteet ovat keskeisiä myös siitä syystä, että projektin etenemistä seurataan TODO-tehtävien ja toimenpiteiden avulla.

Toimenpiteisiin voi liittää mm. vaikuttajia sekä oman organisaation ihmisiä.

Uuden toimenpiteen luominen

Uuden toimenpiteen voi luoda missä tahansa Lobsterissa klikkaamalla oikean yläkulman pyöreää + -nappia ja valitsemalla Uusi toimenpide. Tämän lisäksi projektin Toimepide-välilehdellä on nappi + Uusi toimenpide, jota klikkaamalla saa luotua uuden toimenpiteen.

Projektin Toimenpide-välilehdeltä näkee kaikki keskeneräiset ja tehdyt toimenpiteet. Lisäksi välilehdellä voi luoda uuden toimenpiteen.

Perustiedot ja toissijaiset projektit

Toimenpiteen perustiedoissa projektille annetaan nimi, määritellään projekti sekä annetaan toimenpiteelle aloituspäivä. Päättymispäivä on valinnainen. Mikäli päättymispäivän jättää määrittelemättä Lobster määrittelee toimenpiteen kohdistuvan yhteen päivään.

Jokainen toimenpide kuuluu vähintään yhteen projektiin. Vaikuttamisessa tulee eteen kuitenkin tilanteita, joissa yhden tapaamisen asiat koskevat useampaa projektia.

Lobsterissa voikin määritellä toimenpiteelle toissijaisia projekteja. Toimenpide näytetään tällöin pääasiallisen projektinsa lisäksi myös valittujen toissijaisten projektien yhteydessä.

Vastuulliset

Lobsterissa jokaiselle toimenpiteelle voi valita yhden tai useamman vastuuhenkilön. Vastuullisten Dashboard muokkaantuu heille vastuutetuilla TODO-tehtävillä.

Vastuulliset näkyvät toimenpiteiden perusnäkymissä ja näin organisaation käyttäjät voivat nähdä kuka kollega tai kollegat ovat vastuussa kulloisestakin toimenpiteestä

Kategoria

Kategorioilla määritellään toimenpiteen tyyppi. Tyyppejä on vaikuttajatapaamiset, tapahtumat, kampanjat ja muut projektiin liittyvät tapaamiset.

Vaikuttajatapaamiset kategoria kattaa tapaamiset Lobsterissa olevien vaikuttajien kanssa. Nämä tapaamiset listataan mm. Dashboardille vaikuttajien kuvilla. Vaikuttajatapaamiset muodostavat Lobsterista saatavan organisaatiokohtaisen lobbausrekisterin.

Tapahtuma-kategoria kattaa erilaiset projekteihin liittyvät tapahtumat (esim. seminaarit ja messut).

Kampanja-kategoria kattaa toimenpiteet, jotka kohdistuvat vaikuttajiin, organisaatioihin tai suureen yleiseöön. Kampanjat voivat olla esim. some-markkinointia tai vaikuttajatapaamisten sarja.

Kokous-kategorialla viitataan sisäisiin ja ulkoisiin kokouksiin.

Vaikuttajat

Vaikuttajien poiminta toimenpiteisiin on nopeaa ja helppoa. Vaikuttajia voi etsiä esimerkiksi nimen, tittelin tai organisaation perusteella. Lisäksi vaikuttajia voi hakea tageilla; Lobsterin Master datassa on esimerkiksi erityisavustaja-tagi. Tuo tagi on jokaisen ministerin erityisavustajan kohdalla.

Toimenpiteeseen valittavien vaikuttajien nimet ja kuvat näkyvät mm. Dashboardilla toimenpiteen yhteydessä.

Vaikuttajia voi hakea helposti toimenpiteeseen.

Kuvaus

Toimenpiteen kuvaukseen on suositeltavaa lisätä vähintään perustiedot tapaamisesta tai muusta toimenpiteestä. Kuvaukseen on mahdollista lisätä myös laajempia kokonaisuuksia kuten tapaamisen asialistan, taustatietoa osallistujille sekä tapaamisen muistion.

Kuvaukseen voi tehdä erilaisia muotoiluja kuten listoja.

Liiteet

Liitteitä voi lisätä haluamansa määrän tai jättää liitteet lisäämättä. Liitteiden lisääminen onnistuu myös myöhemmin.

Toimenpiteessä liitteet ovat usein tapaamiseen liittyviä esityksiä tai taustamuistioita. Nämä tiedostot ovat aina ajantasalla, koska ne liitetään Lobsteriin niiden olemassa olevasta paikasta.

Lisättävälle liitteelle määritellään nimi sekä URL tai Googlea käyttävät voivat etsiä tiedoston Google Drivestä klikkaamalla Etsi-tekstin alapuolella olevaa kuvaketta.

Ohjeen URLin eli tiedostolinkin hakemiseksi Sharepointista, löydät esimerkiksi Microsoftin omasta ohjeesta, kohdasta Kopioitavan tiedoston tai kansion linkin hakeminen.

Haluttujen tietojen täyttämisen jälkeen toimenpide tallennetaan painamalla sivun oikeassa alareunassa olevaa Tallenna-nappia. Vaihtoehtoisesti toimenpiteen luomisen tai muokkaamisen voi peruuttaa klikkaamalla oikeassa alareunassa olevaa Peru-nappia.


INTERESTED?

See Lobster in Action

Learn how our customers have made their advocacy work more effective and how Lobster can benefit your team.
Watch this introductory video or schedule a 30-minute online demo from below.