Uutta: Käytettävyyden parannuksia, GDPR-tietopyynnöt, tuplien välttäminen

Viimeisen reilun kuukauden aikana olemme julkaisseet kolme isompaa ja kymmenkunta pienempää päivitystä Lobsteriin. Olemme keskittyneet enemmän käytettävyyteen kuin uusiin ominaisuuksiin. Tässä kirjoituksessa esitellään tärkeimmät muutokset.

Käytettävyysparannuksia

Numerot sisältöön liittyvistä asioista

Kaikissa keskeisissä Lobsterin sisällöissä näytetään siihen liittyvät keskeiset numerot vasemmassa reunassa. Näitä klikkaamalla saa nyt auki tuntuvasti selkeämmät listaukset siitä mitä nämä ovat ja miten ne liittyvät kyseiseen sisältöön.

Esimerkiksi projektin alta (ks. kuva) näkee suoraan projektiin liittyvät vaikuttajat ja organisaatiot, suunnitellut ja jo toteutuneet toimenpiteet sekä kirjattujen vaikuttaja-asenteiden lukumäärän. Listausten sisällöt ovat menneet lähes kokonaan uusiksi ja niiden parantamista jatketaan käyttäjäpalautteen pohjalta.

Olemme siistineet muokkauslomakkeita merkittävästi. Tällä muutoksella olemme varmistaneet esimerkiksi sen, että sivuilla joilla on useita pitkiä tekstikenttiä eri aiheista vain yksi näytetään kerrallaan kokonaan.

Uusi tapa valita vaikuttajia

Vaihdoimme reilu viikko sitten käyttöön uuden tavan valita vaikuttajia esimerkiksi projekteihin ja organisaatioihin. Muutos on käytössä yhdenmukaisesti kaikkialla, missä vaikuttajia valitaan: esimerkiksi organisaatioon liittäminen, projektiin, toimenpiteeseen, toisen vaikuttajan kontakteiksi ja niin edelleen.

Uusi ratkaisu mahdollistaa nimen lisäksi esimerkiksi suoraan tittelillä tai organisaatiolla hakemisen. Tämän pitäisi nopeuttaa asiakkaidemme työnkulkuja merkittävästi esimerkiksi isompia tapahtumia järjestettäessä.

GDPR-tietopyynnöt

Jokaisen vaikuttajan profiilissa on nyt nappi GDPR-tuloste. Tällä tavoin käyttäjien on helppo käsitellä GDPR-tietopyyntöjä Lobsterin osalta. Nappi luo valmiiksi muotoillun excelin, jossa on mukana kaikki järjestelmässä oleva tieto kyseiseen vaikuttajaan liittyen. Exceliin lisätään lähitulevaisuudessa erillinen kansisivu, jossa on selkokieliset ohjeet siitä mitä lainsäädännön mukaan tietopyynnön vastauksessa pitää olla mukana ja miten tietoja pitää käsitellä.

Tuplana tehtyjen vaikuttajien ja organisaatioiden välttäminen

Lobsterin Master dataa tilaavilla asiakkailla on käytössään tuhansia vaikuttajia ja organisaatioita. Samalla, kun tämä helpottaa käyttöä lisää se riskiä siitä, että asiakkaat luovat samoja henkilöitä järjestelmään useamman kerran eli tuplana. Jatkossa Lobster tuo näkyviin vaikuttajat ja organisaatiot, jotka jo löytyvät järjestelmästä samankaltaisella nimellä. Toivomme tämän vähentävän turhaa työtä ja parantavat asiakkaidemme tiedon laatua.

Muita pienempiä muutoksia

Tapahtumiin pystyy nyt kirjoittamaan omia muistiinpanojaan samaan tapaan kuin esimerkiksi vaikuttajiin. Toimenpiteisiin voi lisätä vaikuttajia suoraan heidän profiilistaan ja uusia sisältöjä pääsee nyt luomaan suoraan omalta dashboardiltaan. Lisäksi vaikuttajat yhteystietoineen voi tuoda nyt exceliin teeman, projektin ja toimenpiteen tasolta.

Lisäksi julkaisimme tänään rajattuun testiin mahdollisuuden nähdä Lobsterin toimenpiteet ja tapahtumat suoraan omassa kalenterissa. Keräämme käyttäjäpalautetta kalenteritoiminnallisuuden toimivuudesta eri ympäristöissä ja pyrimme tuomaan toiminnallisuuden kaikille asiakkaille vielä kesän aikana.


INTERESTED?

See Lobster in Action

Learn how our customers have made their advocacy work more effective and how Lobster can benefit your team.
Watch this introductory video or schedule a 30-minute online demo from below.